Haastattelussa Onnikas
Yrityksen nimi:
Onnikas Tmi
Yritystä pyörittää:
Tanja
Yritys perustettu:
2008
Yrityksen nimen tarina:
Nimi on yhdistelmä sanasta onnekas ja poikani toista nimeä Onnia.
Miksi päätit perustaa oman vaippayrityksen:
Omien lasten käytettyjä vaippoja ja neulomiani villahousuja myydessä sain kyselyitä, josko voisin tehdä uusia vaippoja myös tilauksesta. Perustin kevättalvella 2008 yritykseni ja valmistin aluksi pääosin uniikkeja, neulahuovutuksella kuvioituja villavaippahousuja. Suosituin tuotteeni, yövaippa, syntyi erehdyksen & yrityksen kautta etsiessäni ratkaisua asiakkaani taaperon yövaippaongelmaan.
Yrityksesi tähtihetket:
Yksittäisiä tapahtumia tärkeämpää ja kannustavampaa on asiakkailta saatu positiivinen palaute, joka antaa intoa jatkaa kestovaippojen ompelua ja uusien tuotteiden kehittämistä.
Mikä on ollut haastavinta:
Ehdottomasti työn ja perheen yhteensovittaminen.
Ensimmäiset toimintavuodet tein töitä lasten ollessa kotihoidossa ja se oli todella rankkaa aikaa, joista jälkikäteen en muista paljoakaan. Lapsiperheen arkeen kuuluvien sairasteluiden ja oman yrityksen isojen työmäärien yhdistäminen on ollut sangen haastavaa :) Yrityksen pyörittäminen vie paljon tunteja vuorokaudesta ja työstä on oltava aidosti innostunut.
Tähtituotteet:
Yövaipat sekä Toivo-tasku- ja -helppovaipat
Missä haluaisit olla kymmenen vuoden kuluttua:
Toivon yritykseni valmistavan laadukkaita, kotimaisia kestovaippoja isomman ompelijatiimin voimin ja tuotteita myytävän myös ulkomaille.
Mitä haluaisit sanoa kestoilusta kiinnostuneille:
Kokeile rohkeasti erilaisia vaippasysteemejä ja löydä oma tyylisi. Kestovaippailun ei tarvitse olla ryppyotsaista ja hampaat irvessä - myös osakestoilu on hyvä vaihtoehto! Uudet, iloiset vaippakuosit tuovat paljon iloa kotiäidin arkeen. Mutta yksi varoituksen sana - tähän voi jäädä koukkuun! :)