Yritykset » Bellapuu

Haastattelussa Bellapuu

bellapuu.jpgYrityksen nimi:
Bellapuu

Yritystä pyörittää:
Terhi

Yritys perustettu:
2005

Yrityksen nimen tarina:
Aluksi toimin mieheni toiminimellä Flashbyte, tällä merkillä putkahti myös maailmaan muutama vaippa. En kokenut nimeä omakseni ja kyselin apua myös kestovaippainfolta. Lopulta eräänä saunailtana yksin saunassa istuessani Bellapuu nimi yhdistyi sanoista PELLAva ja PUUvilla, mutta muutin toisen peen pehmeämmäksi soinniltaan.

Miksi päätit perustaa oman vaippayrityksen:
Innostuin itse ompelemaan vaippoja vasta kolmannen lapsen synnyttyä ja niinhän siinä kävi, että vaippoja putkahteli sellaisella tahdilla, että ei niitä oma lapsi kerinnyt käyttämään. Myin aluksi huuto.netissä, kunnes pian oli pakko perustaa myös yritys. Koko ajan olen toiminut sivutoimisena yrittäjänä, päätyökseni työskentelen lastenhoitajana.

Yrityksesi tähtihetket:
Positiivisin kokemus on varmaan se, kun Naperonutun ja IituLiinan kanssa perustettiin Lasten kesäpuoti Mäntsälään, sai kokeilla millaista olisi oikeasti työskennellä kokopäiväisesti kestovaippojen, kankaiden ja lastenvaatteiden parissa. Rohkeutta ei kuitenkaan ollut irtisanoutua päivätyöstä ja heittäytyä yrittäjän maailmaan täyspäiväisesti.

Mikä on ollut haastavinta:
Markkinoinnin olen kokenut vaikeaksi,siitä helposti säästää. Yksi vaikeus on nykyään kankaiden valitseminen, takaiskuja on tullut kankaiden laadusta. Yrittäjänä nämä jää omaksi tappioksi.

Tähtituotteet:
Vaihtelevat, aluksi suosittuja olivat turvevaipat, nyt kangasta ei enää saa mistään. Toinen suosittu oli villataskut, nyt näiden valmistus on lopetettu vähäisen kysynnän mukaan. Tällä hetkellä eniten menee Timmi taskua.

Missä haluaisit olla kymmenen vuoden kuluttua:
Toivoisin että voisin jatkaa Bellapuuta, mutta ehkä tulevaisuudessa enemmän lastenvaatteiden parissa, ellen ole jo mummo ja saisin taas aloittaa vaippojen suunittelun lapsenlapsille =-)

Mitä haluaisit sanoa kestoilusta kiinnostuneille:
Kannattaa ainakin kokeilla kestovaippoja, eikä pyykkäämistä kannata pelästyä. Vaippoja löytyy myös kestovaippalainaamoista, joita kannattaa hyödyntää.

Powered by Etomite CMS.